Yksi pyyhe. Siinä kaikki.

Tiedätkö sen tauon löylyjen välissä? Kun ei ole kiire mihinkään. Koko maailma on siinä. Viileä ulkoilma iholla. Hiljaisuus.

Juuri sellaisena hetkenä istuin kerran foutaani kääriytyneenä. Olin ostanut sen vuosia aiemmin joltain reissultani, pyyhkeen puutteeseen. En silloin ajatellut asiaa sen enempää, mutta siinä sen hapsuja sormissani pyöritellessäni huomasin miettiväni, miten täydellinen se olikaan.

En olisi voinut toivoa mukavampaa pyyhettä. Piknikillä se oli ollut viltti, auringonlaskussa huivina harteilla. Se oli kulkenut mukana vuosia ja löytänyt aina uusia tehtäviä.

Ei normaali froteepyyhe olisi tähän pystynyt. Se olisi nihkeänä odottanut kylpyhuoneen naulakossa sitä yhtä käyttöään.

Tämä fouta kulki mukana elämän parhaissa hetkissä. Löylyjen välissä laiturille. Torkkupeitoksi sohvalle. Iltoihin, joiden olisi suonut jatkuvan aamuun asti.

Eikä se koskaan käskenyt kiirehtimään. Päinvastoin. Se muistutti, että joskus on hyvä olla tekemättä mitään.

Sellaisen halusin tuoda muillekin. Foutan joka kulkisi mukana saunaan, sohvalle ja niihin hetkiin, joissa ei ole kiire mihinkään.

Löysin sen Tunisian vuosituhantisesta kudontaperinteestä, jossa jokainen hapsu solmitaan yhä käsin, solmu solmulta. Sen rinnalle halusin pelkistetyn pohjoisen designin. Sellaisen, joka löytää yhtä hyvin paikkansa niin saunan lauteilta kuin olohuoneesta.

Siitä syntyi Hawuro.

Ei yhtään sen enempää. Ei yhtään sen vähempää.